

Ilta alkoi GH:lla, jossa oltiin kaikki eilen jostain mystisestä syystä ihan paskoja...toiset syyttivät telkkaria, toiset alkoholin vaikutusta asiaan ja toiset vaan myönsivät sen tosiasian, että ovat ihan oikeastikin suhteellisen paskoja.

Tää on käytännössä ainoa ja siis - uskokaa tai älkää - selkein kuva asusta eiliseltä.

Voinkin esitellä mielummin vaikka miehen asua, haha. Sillä oli päällä uusi Hennesin ruutupaita, jonka ostin sille viime viikolla. Me likey.


Ja koska oon mielikuvitukseton ja laiska, niin tein taas noita kanavartaita. Eli paprikaa, sipulia, kanaa ja sitten grillimarinadi päälle.


Loppuillasta siirryttiin GH:sta ja Singstarista lautapeleihin, alotettiin kolmen aikoihin Trivialilla ja puol kuudelta taidettiin lopetella Aliaksella.


Ja joskus aliaksen aikoihin koin mm. tän ylemmän tilanteen ihan äärimmäisen huvittavaksi...mun mielestä muistutan näissä aika läheisesti Chewbaccaa.


Ja tää onkin illan viimeisiä kuvia. Tai no, nyt vähän huijasin, mutta ei niistä viimeisistä kuvista sitten sen enempää...
Nyt tultiin tähän Matiakselle istumaan iltaa ja ottamaan mahdollisesti pari tasottavaakin, ei tästä hommasta muuten tuu mitään. Alotetaan ihan just kattomaan Madagascar kakkosta, jonka Matias osti just kahdellakympillä ABC:ltä, kun Filkkarit oli kiinni ja joku leffa oli saatava...ei siitä sitten sen enempää :-D nyt täytyy mennä ettei noi suutu, kun vietän enemmän laatuaikaa tän läppärin, kuin niiden kanssa. Palaillaan huomenna!





15 kommenttia:
onko tuo raidallinen neule JC:stä ? :)
no madagascar 2 on kyllä ihan paras!
onnistunut jussi näytti olevan, toisinku tääl. söpö toi huivisysteemi sulla, ei nimittäi sovi tähä päähä=D
Näyttää hauskalta jussilta.
juliet xxx
sulla on kiva blogi. itse just kotiuduin , mut oon viel suhthumalas! eli ihan jees jussi. samoin kuin sulla näytti olevan, hehheeh
Miksi seisot varpaillasi melkein kaikissa kuvissa? :)
Chewbacca :D:D
Kivalta jussilta näyttää!
Ja toi poikaystäväsi paita on kyllä aivan ihana :)
HAhahha oot enemmänki must cousin it adam's familystä ku chewbacca :DDDD
anni,
on juu, viime kesänä ostin noita parissa eri värissä sieltä aleista :>
anonyymi,
oli se kyllä ihan hauska, tai lähinnä ne pingviinit jaksaa naurattaa :-D
tanjuska,
noojaa, tommosta tylsäilyä, mutta olihan meillä kyllä ihan hauskaa :>
juliet,
oli ihan hauska :>
anonyymi,
haha, hyvä että sullakin oli ;-D
anonyymi,
varvistanks mä tuolla jossain? En oo ite kauheesti kiinnittänyt huomiota. En osaa sanoa miksi, kai se on jotenkin refleksinomaista :-D
fenia,
haha :-D
tiina,
se on kyllä siisti, vaikka sille onkin hommattu noita ruutupaitoja varmaan sata..:-D
henje,
no hitto, niiin! :--D Miksen tajunnu/muistanu tota, ihan kaksonen :-DD
uuu matias on niin cute<3 pus
grillailtiin myös jussina tollasia melkein samanlaisia vartaita!
siveltiin ne itetekosella 'öljy-samba oelek-mausteseoksella' ja kun pistettiin grilliin niin tuota "marinadia" tippu vastuksille ja löi semmoset mukavat puolen metrin lieskat! oli pikkasen paniikki ja hätä, mutta kerittiin sammuttaa grilli ja ei sattunu sen pahempaa..mutta säikäyttipä kuitenkin melko pahasesti, ettei vissiin vähään aikaan meillä grillailla. :S
Vaikutti mukavalta juhannukselta! :)
Guitar Hero, Trivial Pursuit ja Alias on parhaita pelejä, joihin oon tähän mennessä törmänny! :) On se Singstarikin ihan kiva vaikken osaakaan laulaa ollenkaa. :D
no höh, tarviiko sitä edes erikseen kysyä et miks ihminen varvistaa kuvissa. tietty näyttääkseen pidemmältä eli hoikemmalta eli paremmalta. täysin fakta ja aivan sallittua! itsekin harrastan.
emmy,
haha, niinhän se on :> vien pusut eteenpäin :-D
anonyymi,
oii teiän marinadi kuulostaa hullun hyvältä! Pikkuvikoja tommoset liekitykset :-D no ei vaiskaan, pitää olla varovainen aina kun on tulen kanssa tekemisissä. Onneksi ei käynyt pahemmin!
poff,
mä taas oon aika kingi singstarissa ;> en oo tosin aliastakaan varmaan hävinnyt ikinä, oon ihan öky kilpailuhaluinen siinä :-D
anonyymi,
ihan rehellisesti niissä kuvissa joihin viitattiin en ollut huomannnut sitä tekeväni. Mutta kyllä mä teen sitä usein kameran ilmaantuessa paikalle varmaan jo ihan alitajusesti :-D
Lähetä kommentti